Leena Vainio

kuvataitelija AMK / BA Fine Arts

 

Kangasala, Finland

gsm:  +358408618415

e mail: lmvainio@gmail.com

I mix colors. It is like a meditation. I work intensively and intuitively. Layers on canvas formulate surface and depth; they are mirror images of mind. There are echoes of vulnerability and fragility. And there are happiness and joy.

I am searching desperately for beauty in my life, art work and in this world. My works tell about my personal life. There are fragments of dreams, states of mind, memories and nature. In the installations there can be seen the same themes and dynamics.

kuva/photo ©Marja-Liisa Torniainen,

make up&hair Katja Hyvönen

Ajanjakso pelon ja toivon vaakalaudalla

 

Katri Kovasiipi, Kulttuuritoimitus 21.10.2019

 

 

Leena Vainion ekspressiiviset maalaukset ovat saaneet alkunsa rintasyövän sairastamisesta. Pyytämättä tullut matka pelon ja toivon vaakalaudalla on tuottanut maalauksiin hyvin tummien ja hyvin vaaleiden, jopa pastellinsävyisten maalikerrosten vuoropuhelua. Maalausten pinnassa on usein voimakasta, jopa eritemäistä kiiltoa, tekstuurien vaihtelut puhuttelevat.

Teoksissa käytettyjen akryylivärien ja musteen välille syntyy kiehtovia maalauksellisia jännitteitä. Maalauksia voisi katsoa abstrakteina, tunnelmiltaan vetovoimaisina teoksina myös tietämättä tai miettimättä niiden taustalla ollutta vaativan sairauden kokemusta. Taiteilija tekee kuitenkin elämäntilanteeseensa liittyneen lähtökohdan hyvin selväksi tiedotetekstissään.

Lääketieteellisen hoidon väkivaltaista kajoavuutta ja sairauden aiheuttamia menetyksiä käsittelevä installaatio In Memoriam (2019) on hätkähdyttävä ja kertoo hyvin suoraviivaista ja raastavaa tarinaa. Aivan toisenlainen installaatio on puolestaan ilmavan herkkä, linnunpesämäinen Adalmiinan helmi (2019), johon kiteytyy paljon toivoa ja toiveita.

Galleria Koppelon näyttelyn nimi, One era – hetkien ketju, painottaa ajan henkilökohtaista kokemista. Elämänvaihe ja elämäntilanne tekevät ajan kokemisesta aina hyvin subjektiivista, ja erityisen dramaattinen käännekohta elämässä irrottaa tietyn ajanjakson normaalista arkisen ajankulun virrasta.

Taiteilija jakaa tunnelmia elämänsä vaikeasta ajanjaksosta tuomalla näkyväksi sen aikana ja sen vaikutuksesta syntyneet työt. Abstraktisuutensa ansiosta ne eivät jää yhden ihmisen henkilökohtaisen kärsimyksen kuviksi, vaan kasvavat yleisinhimillisiin mittoihin

 

Leena Vainio:

One era – hetkien ketju

Galleria Koppelo

Kauppakatu 14, Tampere

31.10.2019 asti.

Värin sedimenttejä
Raisa Jäntti Keskisuomalainen -lehti, heinäkuu 2016

Leena Vainio

Merkintöjä olemassaolosta

Galleria Becker 23.7.-10.8.2016

 

Nämä ovat hetkellisyyden maalauksia. Leena Vainio on tuonut Galleria Beckeriin teoksia, jotka asettuvat purkautumisen ja koossa pysymisen rajalle. Kuva on vielä olemassa, mutta kohta se ei enää välttämättä ole.


Teosnimien toistuvat viittaukset uneen ja valveeseen antavat yhden mahdollisen näkökulman katsomiseen. Uni on jatkuvaa maailmojen rakentamista ja hylkäämistä, ja uuteen saa aina siirtyä uteliaasti ja ilman huonoa omatuntoa.
Vainion maalaamistapa vaikuttaa intuitiiviselta. Kankaalle muodostuu kerroksia, joista löytyy muotoja ja ehkä jopa kokonaisia kuvia. Esimerkiksi Linnun uni -maalauksessa on puu, josta kasvaa linnun nokka. Vain linnun silmä näyttää tietoisesti tehdyltä, kaikki muu on syntynyt kuin omalakisesti kankaalle.


Maali muodostaa toistuvasti kankaille eräänlaisia pesiä. On rintakehänkaltaisia luustoja, ampiaispesää muistuttavia kaaria, hiuksia ja ruumiinosia, jotka eivät paikallistu minnekään. Väri on aina viittaus jonnekin. Veren maku -sarjan teoksissa ruumiillisuus on lihanväriä, ja Valve-teosten taustavärinä on kahvinruskea.
Loose-maalauksen spiraalimaisesti auki kietoutuva ihmishahmo on näyttelyn avainteoksia. Sen rennosti säkkikankaalte kiertyvä siveltimenjäIki etsii pistettä, jossa kuva lakkaa pysymästä koossa.


Maalausten lisäksi esillä on installaatio unessa lennän. Se ei kaipaisi seuraansa mitään muuta, mutta joutuu jakamaan huoneen muutaman maalauksen kanssa. Linnun- tai ampiaisenpesiä muistuttavat, vähän pääkallomaisetkin kuplat purkautuvat lipastosta seinille ja lattialle. Teos on kuva jatkuvasta tekemisen ja hylkäiimisen prosessista, joka on yhteistä luonnolle ja taiteelliselle työskentelylle. Kun jokin tulee valmiiksi, se on jo puolittain hylätty, ja uutta syntyy jossakin muualla.


Näyttelyn viimeiset teokset päästävät irti tarpeesta löytää jotakin esittävää. Jää vain värien sedimenttikerroksia, tummia ja vaaleita verhoja, joiden takaa ei tarvitse odottaa mitään. Voi lopettaa oivaltamisen ja vain tuntea värin.


Raisa Jäntti

contact / yhteys

Show More