Hiertäen, hangaten

15.5.2019

Lakanat ovat ihoa vasten, iholla. Aikanaan niihin kirjottiin ja niitä nimikoitiin ja niissä oli tarinoita. Minä teen lakanoihin ja tyynyliinoihin omaa tarinaani. Nännit seikkailevat ruttuisella tyynyllä. Siihen piirtyvät unettomien öitten, kivun, hien ja veren jäljet: viime aikojen haavat, rinnanpoisto- ja korjausleikkauksen jäljet. ( Sweet Dreams -teos)

Ihmisen kuva painautuu lakanaan. Käärinliinan tapaan hahmo on unen ja valveen, läsnäolon ja poissaolon, elämän ja kuoleman välissä. (Presence –teos). Työt ovat esillä parhaillaan Riihimäen taidemuseossa Suomen Puupiitäjien Seuran yhteisnäyttelyssä.

 

 

 

 

Suomen Puupiirtäjien Seuran yhteisnäyttely ”Hiertäen hangaten” tarjoaa monipuolisen kattauksen puupiirroksia niin tekniikoiltaan kuin aihepiireiltäänkin. Esillä on jopa 98 teosta 53:lta eri taiteilijalta. Näyttelyssä seuran jäsenet tuovat esille oman persoonallisen otteensa ja suhteensa puulaattaan. Näyttely on esillä Riihimäen taidemuseon 1. kerroksessa 11.5.–22.9.2019.

 

 

Puupiirrostekniikalla työskennellessään taiteilija vedostaa puulaatalle kaivertamansa kuvan paperille joko öljyväreillä tai vesiliukoisilla väreillä. Menetelmään voi yhdistää myös muita grafiikan tekotapoja ja materiaaleja. Suomen Puupiirtäjien Seuran on jäsenistössä on myös taiteilijakirjojen tekijöitä.

Suomen Puupiirtäjien Seura on vuonna 2014 perustettu ammattitaiteilijoiden vapaamuotoinen yhteisö, jonka keskeisenä tavoitteena on vahvistaa käsinpainetun puupiirroksen asemaa suomalaisessa taidemaailmassa. Puupiirtäjien Seura jatkaa Kiinassa yli 1500 vuotta sitten alkunsa saanutta vanhaa ja arvokasta taidegrafiikan perinnettä löytäen siihen aina uusia, tuoreita näkökulmia.

 

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat: Autio Elina, Ikonen Eeva, Grönlund Tero, Haataja Aini, Hakala Anne, Hakala Outimaija, Hallivuo Tuomas, Halonen Niina, Heilimo Tarja, Heiskanen Iina, Helanen Hilkka, Horvath Sanna, Immonen Teija, Juntunen Kaisa, Kaila Juha, Kankkonen Pirjo, Kirjonen Jaana, Kokkonen Taina, Krohn Inari, Kumpulainen-Sokka Maija, Kurunsaari Heli, Laitinen Kari, Liimatainen Mari, Lipsanen-Rogers Maarit, Malme Heikki, Mannio Katariina, Meckelborg Maritta, Moilanen Tuula, Nio-Juss Noora, Niskanen Ulla, Pajari Aino-Kaarina, Paulus Jaana, Pejcic Pia, Pihlajamaa Johanna, Piironen Eija, Pitkänen Kukka, Pohjonen Laura, Rantala Ritvamarja, Rantala Taina, Salminen Jenti H, Salonen Taru, Sihvonen Anna, Sinkkonen Emmi, Suurhasko Jonna, Taskinen Katja, Thusberg Panu, Toivoniemi Suvi, Vainio Leena, Vainionpää Anniina, Viitala Marje, Vuorenpää Sari, Vähäsöyrinki Joonas, Ylitalo Merja.

www.puupiirtajat.fi

Please reload

Artblurred / Artsumu blog

Archive
Please reload

Tags
  • Facebook Social Icon
  • Instagram Social Icon
  • LinkedIn Social Icon