Lapsuus, muisti, nostalgia
kuvia klikkaamalla ne näkyvät suurempina ja teostietoineen.
Leena Vainio
Kaiho ja unhola
Sepän talo, Rauma 1.9.-12.9.2020
”Mutta kun menneistä ajoista ei enää ole jäljellä mitään ihmisen kuoltua, esineitten tuhouduttua, elävät pitkään yksin haju ja maku, muita hauraammat mutta elinvoimaisemmat, aineettomammat, sitkeimmät, uskollisimmat, ja ne elävät kuin sielut, muistavat, odottavat, toivovat kaiken muun raunioilla, kannattavat murtumatta, melkein olemattomana hiukkasena muiston valtavaa rakennelmaa” (Marcel Proust, Kadonnutta aikaa etsimässä, Combray, 1919.)
Tämä näyttely kertoo varhaisista lapsuuden muistoista. Teosten lähtökohtina ovat olleet muistikuvat ja niihin liittyvär vanhat esineet, valokuvat ja maisemat. Teoksissa ovat mukana esimerkiksi aikoinaan Raumalla asuneet isovanhempani Vilma ja Aku.
Maalaan vesiliukoisilla öljyväreillä aiheesta riippuen joko abstrakteja tai esittäviä teoksia. Installaatioissa käytän usein keveitä, ihoa vasten olevia materiaaleja, esimerkiksi liinavaatteita. Toisinaan teoksissa on mukana kirjontaa ja isoäitini ompelemia liinavaatteita tai asusteita. Vilma oli ompelija.
Mielentilat, alitajunta, unet ja haavoittuvuus ovat keskeisiä teemoja työskentelyssäni.
Varhaisimmissa muistoissa ovat läsnä kaikki nuo elementit. Miksi jotkut muistikuvat ovat kirkkaita ja tarkkoja? Miksi niin paljon on täysin unohtunut? Mikä muistoissa on toisten kertomaa, kuvista pääteltyä, uneksittua? Mistään ei voi olla ihan varma. Se on herkullinen lähtökohta taiteelliselle työlle.
